|
Railo 0.1 on toiminnallinen talvitapahtuma kevään alkamisen
kunniaksi. Tapahtuman tarkoituksena on yhteen saattaa eri alojen
tekijöitä poikkitaiteelliseen yhteistyöhön luonnon
helmaan. Teemana tapahtumalla ovat tuli ja jää.
Kaksipäiväisen tapahtuman aikana osallistujat toteuttavat yhdessä
ja itsenäisesti suunnittelemansa teokset, käyttäen materiaaleina
ensisijaisesti tulta ja jäätä. Teosten luonnetta ei ole
kapeasti rajattu. Tulen ja jään vastakohtainen teemapari on
asetettu inspiroivaksi lähtökohdaksi. Tapahtumapaikka ja kahden
päivän leirielämä asettavat omat lähtökohtansa
työskentelyyn. Improvisoinnilla ja luonnon materiaaleilla on tärkeä
osuus teosten syntymisessä.
Tapahtuman aikana tapahtuvat esitykset ja siellä syntyvät teokset
on tarkoitus dokumentoida ja myöhemmässä vaiheessa koostaa
yhtenäiseksi dokumentiksi. Tapahtumaan on kutsuttu noin 10 eri alojen
taiteilijaa ja tekijää.
Aikataulusta:
Tapahtumaan on yhteiskuljetus perjantaina 23.3. Perjantaina on tarkoitus
pystyttää leiri ja tutustua alueeseen. Lauantai on varattu kokonaan
teosten tekemistä ja esityksiä varten. Sunnuntaina siivotaan
alue ja puretaan leiri.
Muuta:
Tapahtumaan on syytä varautua riittävällä retkivarustuksella
(makuupussi yms.), riittävin eväin sekä avoimin ja joustavin
mielin. Teosten luonteessa huomioitavaa on luonnonmukaisuus. Tarkoituksena
ei kuitenkaan ole jättää suurempia pysyviä muutoksia
tapahtuma-alueen ympäristöön, pikemminkin muutokset toivotaan
tapahtuvan osallistujien mielissä. Tapahtuman järjestymisellä
on sää- ja jäävaraus.
Railo 0.1 järjestetään tänä vuonna ensimmäistä
kertaa ja tarkoituksena on luoda tapahtumasta vuosittainen traditio.
Järjestelytoimikunnan puolesta
Kari Korolainen
Railo 0.1 Taiteellinen johtaja
faktaa
>>
|